Ilmaista editoria ei ole
Kotitietokoneenkäyttäjän on hankala lähteä jäljittämään tietovarkauksia koneeltaan. Ainahan ei hyvä virusohjelma ja palomuurikaan auta, jos tietokoneen käyttäjä käyttää esimerkiksi ilmaista editoria, jonka asetukset sallivat tekstin kirjoittamisen näkymisen muiden käyttäjien koneilla. Sekunnissa on tekstisi imuroitu näytöltä ja joku voi esittää tekstisi omanaan - esimerkiksi opinnoissaan. Taitava imuroija voi saada aiheettomasti maineen substanssiosaajana keräämällä uutta tietoa laittomasti muiden tietokoneilta. Liikeyritysten tietovuodot on yleensä tehnyt yrityksen työntekijä. Kotitietokoneilla käytetään erilaisia ilmaisia ohjelmia, jotka saattavat sisältää tietoturvariskejä. Uudet tietojenkalasteluvirukset eivät aiheuta tietokoneen hidastumista tai muuta häiriötä, josta käyttäjä osaisi epäillä jotain olevan vialla. Kun pari tuntia kirjoitettu artikkeli katoaa käyttäjän ilmaiselta editorilta, kannattaa katsella editorin asetuksia ja ehkä lopettaa ko. editorin käyttö.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Mielenkiintoista. Mikä/mitkä editorit sinun tietosi mukaan sisältävät tällaisen muistinjakamisen? Minä kun en ole kuullut sellaisista.
Ilmaisia tekstieditoreja: http://www.nonags.com/nonags/texted32.html
Notepad++ on ainakin meikäläisellä pelitellyt eikä asetukset ole sallineet tekstin kirjoittamisen näkymistä muiden käyttäjien koneilla.
Mikä editori on kyseessä? Sitten on tietysti myös ryhmätyövälineitä, joissa yhdessä kirjoittaminen on koko homman juju.
Niinpä, tarkoitin juuri sellaista editoria, joka jakaa tekstin usealle käyttäjälle. Tulin uteliaaksi, koska en ole kuullut sellaista ominaisuutta mainostettavan.
Ei tuolla nonags.com:issakaan kukaan näyttänyt em. ominaisuutta mainostavan. Kyllä ne taitavat olla kaikki ihan yksityiseen käyttöön.
Meerille vielä: En ole koskaan kuullut keneltäkään, että ilmaisohjelmat olisivat sisältäneet viruksia/troijalaisia/matoja/yms silloin kun niitä lataa luotettavalta saitilta. Veikkaisin kuvaamassasi tapauksessa muuten saatua tihulaista ja/tai tekstieditorin sekoilua. Ne kuulostavat aika lailla todennäköisemmiltä.
Juu, 1990 luvulla ja jopa 2000-luvun ensimmäisinä vuosina minunkin mielestäni paljon oli tehty nörttien toimesta nörteille. Eli vaikeaksi meni.
Viimeiset viisi vuotta on kuitenkin löytynyt hyvin selkeitä ja käyttöystävallisiä ilmaisohjelmia.
Usein niissä on se sama ongelma kun kaupallisissa ohjelmissa: Suomenkielen ohjeet puuttuvat. Mutta tilanne paranee koko ajan ja nimenomaan avoimen koodin ohjelmissa, koska suomalaiset nörtit kääntävät niitä.
Jos valtio satsaisi 10% siitä, mitä nyt menee lisensseihin, kaikesta oleellisesta löytyisi suomenkieliset multimediaopetusaineistot. Netissä ilmaiseksi.
Henry
Suosittelen ihan oikeasti tutustumaan ilmaisiin ohjelmiin ja vaikkapa ihan ilmaiseen käyttöjärjestelmään. Avoimen lähdekoodin ohjelmat luotettavasta lähteestä ovat jopa turvallisempia kuin ne kaupalliset suljetun koodin viritelmät. Koodia voi kuka tahansa tutkia (ja ohjelmointitaitoinen jopa ymmärtää) ja sinne on harvinaisen vaikeaa ujuttaa mitään epämääräistä takaporttia. Sitä vastoin suljetusta (ja usein maksullisesta) ohjelmasta et voi koskaan tietää mitä hauskoja "kepposia" koodi sisältää.
Toisekseen suurin ongelma tietoturvan kannalta normikäyttäjää ajatellen on ihan rehdisti haittaohjelmat. Avaat vääränlaisen liitetiedoston, jokin vielä löytämätöntä heikkoutta käyttävä mato mönkii windows koneeseesi verkosta, et ole asentanut turvapäivityksiä ja vähän vanhemmatkin mörrimöykyt yllättävät, asentelet epämääräistä piraattisoftaa jne...ja ei tarvitse ihmetellä miksi tiedot päätyvät jollekin epämääräiselle taholle, siinä ne todelliset riskit ovat eivät ilmaisissa editoreissa.
(ps. se täällä mainittu notepad++ ei tosiaan ole sama kuin normi windowsin notepad vaan kätevä paljon ominaisuuksia sisältävä täysin ilmainen tekstieditori)
Se notepad++ on erityisesti koodin kirjoittamiseen sopiva. En sitä ihan tekstieditorina pidä. Onko sitä muuten pakko olla verkossa jos jotain kirjoittaa. pilvipalvelut sitten on asia erikseen.
Bugi on yleensä harmiton ominaisuus tai vika, ei todellakaan mikään tarkoituksellisen vihamieliseksi ohjelmoitu koodinpätkä.
Ihmettelen, jos kertomasi ongelma editorista itsestään johtuu. Muitakin syitä voi olla. Esim. suojaamaton wlan-modemi. Suojaamaton langaton näppäimistö. Keyloccerin pääsy koneellesi... jne.
Käytätkö editoria jostain muulta palvelimelta? Kannattaisi imuroida kunnon ilmainen teksturi (mm. OOo) omalle koneelle ja laittaa / laitattaa muutama tietoturva'räppänä' kiinni omalta koneelta.
Tekstureista mm Open Offisea on vaikea kuvitella itsessään tietoturvariskiksi.
http://fi.openoffice.org/
Harvemmin niitä enää ihan vahingossa keksitään. Nuo kaverit ketkä niitä pahantekoon etsivät tekevät sitä ihan työkseen, siitä katsos saa kivasti fyrkkaa kun myy saamiaan tietoja eteenpäin.
Miten tämä ilmaisuus kytkeytyy tähän?
Google docs on ilmainen ja se on juuri tarkoitettu siihen, että, jos niin halutaan, useampi voi siihen kirjoittaa.
Alkuperäinen kirjoittajahan kuitenkin kutsuu jokaisen työryhmään erikseen ja voi antaa näille erilaiset statukset.
Mutta miten tämä liittyy mihinkään?
Ihan yhtä hyvin voitaisiin sanoa, että kirjasto, joka on siis ilmainen, sallii ihmisten kopioida toisten tekstejä...
Henry
Google Docs ei ole keskustelufoorumi vaan toimii näin:
Oletetaan, että haluat pitää kollegojesi kanssa aivoriihipalaverin, jossa teette vaikkapa SWOT-analyysin Linuxin käytöstä tai vaikkapa kukkien hoidosta.
- Sinulla on neljä kolleegaa + kaksi "ulkopuolista" henkilöä, joiden haluat olevan mukana kokouksessa. Kaikki ovat kuitenkin eri kaupungeissa. Teet näin:
- Avaat Google Docs ohjelman ja kutsut kaikki kuusi mukaan sessioon.
- Annat kollegoille täydet oikeudet, siis myös dokumentin editointioikeudet.
- Kahdelle ulkopuoliselle annat vain oikeudet lukea dokumenttia.
- Avaat Skypen ja kutsut kaikki mukaan, eli kuulette toisianne.
Sitten alatte tekemään tätä SWOT-analyysiä. Jokainen jolla on editointioikeus voi samaan aikaan, reaaliajassa kirjoitella ja täydentää dokumenttia. Kaksi ulkopuolista eivät voi, mutta voivat tietysti kommentoida tai kysellä Skypen kautta.
Joudut lähtemään ennenkuin sessio on päättynyt, mutta haluat säilyttää dokumentin siinä muodossa kun se nyt on, eli tallennat sen itsellesi.
Kun palaat takaisin, mille tahansa tietokoneelle, joka on kytketty nettiin, näet niin oman tallenteesi (johon kukaan ei pääse käsiksi), sekä siihen dokumenttiin, johon muut päätyivät session päättyessä.
Ja kaikki tämä ilmaiseksi.
Ainoat asiat mitä pitää osata on:
- Avata G-mail tili
- Avata Skype tili
Kaikki muu löytyy selostettuna näissä ohjelmissa. (No, täytyy muistaakseni toki osata englantia.)
__________________________
Oletetaan, ettet osaa muuta kuin suomea:
Englanninkielen taitoinen voi tehdä opetusvideon/multimedian ilmaisohjelmilla "Wink" sekä "CamStudio".
Ongelmana ei ole ilmaisohjelmat, vaan se, että päättäjät eivät tiedä näistä mitään, van ovat täysin tyytyväisiä tilanteeseen jossa esim. koulut maksavat sikamaisia lisenssimaksuja.
Henry
EDIT: Uusiksi meni koko teksti, koska en usko enää tämän kirjoituksen aitouteen.
Siis ei kai kukaan kirjoita kahta tuntia tallentamatta työtään? Ainakaan toimittaja-tiedottaja.
Hehheh.
Hakkeri/kräkkeri/murtovaras/lukkoseppä.
Kun käsitteitä sotketaan, niin tuloksena on se, että humanitaarinen maahanmuuttaja on sama asia kuin veronmaksaja. Kyllä kansa tietää.
Pikkupojat ei pääsääntöisesti noita hommia tee, kyllä ne puuhailijat on jotain ihan muuta. Modernit käyttöjärjestelmät itsessään ovat melko turvallisia, jopa Microsoftin tekeleet, niihin kun nähdään vaivaa ihan tosissaan. Heikoin lenkki on tuolin ja näppäimistön välissä.
Meeri Koivuselle:
Ne nokkelat pikkupojat ja -tytöt eivät jätä käynneistään mitään sellaista merkkiä, josta kukaan edes huomaisi heidän käyneen. Nämä mainitsemasilaiset pikkupojat ovat niitä, jotka eivät ole niin nokkelia.
Hoijaa. Yhteiskuntatieteiden maisterin kannattaisi ehkä kirjoittaa puheenvuoronsa oman ydinosaamisensa aihepiiristä, jos haluaisi säilyttää edes jonkinlaisen katu-uskottavuuden.
Ei se sinällään mitään, että tällaisista kirjoituksista saa hyvät naurut, mutta toisinaan alkaa pelottamaan, kun tällaisella ymmärrystasolla varustettuja ihmisiä oikeasti on päättämässä suurista tietotekniikkaratkaisuista. Kulkevat sitten Microsoftin ja muiden suurten IT-yritysten markkinointimiesten talutushihnassa ja opettelevat niiden markkinointimantraa ulkoa. Saattavat jopa tuntea ylpeyttä "osaamisestaan". Surullista ja pelottavaa.
Meneppä Opintohallituksen oppimateriaaleista vastaavan johtajan luo keskustelemaan niin siellä vasta yllättäviä juttuja kuulee.
Kävin siellä 2006 ja tämä täti väitti minulle ihan tosissaan, että pelkästään DVDn poltto + DVD maksaa jo sinällään useampia kymppejä. Siis copyrightin omistajalle, ensimmäisen tuhannen jälkeen, kun kaikki kulut on budjetoitu tähän tuhanteen!
Vastasin, että teen hänelle heidän materiaaleista muutaman euron kappalehintaan millaisia määriä tahansa.
Nierle'llähän tyhjä DVD maksaa noin 25 centtiä kappale, jos joku nyt ei sitä tiennyt.
Siellä samalla istumalla kuulin myös paljon muuta, joka oli aivan posketonta tietoa. Huvittavaa oli, että samassa kokouksessa istui alainen, joka nähtävästi tiesi kovinkin tarkkaan mikä on totuus, ja hän kierteli tuolissaan vaivautuneena, yritti sanoa jotain lieventävää, mutta johtaja-täti leikkasi hänen keskustelunavaukset laakista poikki.
Kun tulin Opetushallituksesta kadulle, ymmärsin ensi kertaa täysin kuinka tietämätöntä jengi on joka tässä maassa hommia hoitelee.
__________________
Jätän tämän blogin auki ja odotan rauhassa mitä "meidän maisteri on mieltä..." - tällä kertaa.
Henry
En tiedä mitä ohjelmia yliopistot käyttävät jos ne vaikeita on?
Kouluissa voidaan käyttää esim näitä, joita on jo menestyksellisesti käytetty Jyväskylän opetustoimessa 2006 vuodesta lähtien:
http://www.peda.net/img/portal/1177608/Linux_LTSP_raportti_JKL_04052010.pdf
Lainaus yllä olevasta osoitteesta:
"Käytettävät tietokoneohjelmat linux-työasemilla ovat:
* OpenOffice-toimisto-ohjelma (tekstinkäsittely, esitys, taulukkolaskenta,
tietokantaohjelmistot)
* Mozilla Firefox -internetselain
* Gimp -kuvankäsittely- ja animaatio-ohjelma
* NVU-kotisivueditori
* Scribus-julkaisuohjelma
* PDF-katselin
* Kuvakatselin
* GCompris opetuspelejä
* KTouch konekirjoitusohjelma
* KWordQuiz -sanastokysely
* KPercentage-prosenttilaskuohjelma
* VLC Media Player -videonkatseluohjelma
* Kino -videoeditointiohjelma tehopäätteillä ja verkkopeeceillä
Lisäksi käyttöön voidaan ottaa esim. ohjelmointiohjelma ja lukuisia vapaan lähdekoodin mahdollistamia oppimispelejä. Verkossa välitettävät digitv-kanavia voidaan katsoa täydellä resoluutiolla verkkopeeceillä ja tehopäätteillä.
Pääteillä voidaan käyttää kaikkia nettiselainpohjaisia ohjelmia kuten esim. WSOY:n Opit-palvelua, sähköpostin lukeminen exchange-palvelimen kautta tai Primuksen oppilashallintaohjelman Wilma-sovellusta."
__________________________
Kannattaa todella tutustua tähän PDF-tiedostoon. Se kertoo lyhyesti ja ytimekkäästi missä mennään.
Henry
Tässä kohtaa kannattaa tiedot päivittää. Ilmainen käyttöjärjestelmä puhuu suomea ja sisältää kaikki tarvittavat työvälineet palomuureineen ja Officeineen. Jos osaa käyttää Windowsia osaa käyttää näitä Linuxejakin. Ei ole työläitä käyttää. Kokeile vaikka Linux Mint -jakelua.
Niin, ylläoleva voi tapahtua, jos joku tosiaan jättää koneen auki, mille kaupalliselle ohjelmalle tahansa.
Toki oman käyttäjätunnuksensa voi jättää avoimeksi ja siitä voi seurata ongelmia. Täytyy kyllä huomauttaa, ettei ole kovin mairittelevaa sillekään osapuolelle, joka mainitussa tilanteessa heti näkee tilaisuutensa tulleen. Luvaton käyttö on luvatonta käyttöä eikä se riipu siitä, onko varsinainen käyttäjä ollut aluksi huolimaton.
Ei niitä rukseja ja näppäimiä tarvita useita jos käyttäjä älyää käyttää systeemiä oikein. Jos jättää koneen auki tunnuksillaan se on ihan sama asia kuin jos jättää kotiovensa appo ammolleen tai auton virta-avaimet vaikkapa auton katolle. Ei se sitten auton valmistajan tai oy abloy ab:n vika ole jos auto nyysitään tai kämppä tyhjennetään.
Olen jossain määrin itsekin tietotekniikkaan perehtynyt, sen lisäksi kommentoijissa on montakin alan taitajaa ja yhteenvetoni alkaa lähestyä tekemääsi. Kun "editoria" ei ole täsmennetty, kirjoitus itsessään heittää epäilyksiä yleisesti ja jonnekin muualle kuin MS-maailmaan. Keskustelussa sitten esillenousseita epäilyjä kiistetään, mutta ...
Kirjoitinpa sinulle vastineen: http://elventhor.net/index.php?q=node/187
(Huomasitko muuten että oikeusministeriökin käyttää ilmaista openofficea ;)
Hyvä kirjoitus, mutta siellä alhaalla se C-kirjain oli väärinpäin, pitää olla näin:
http://en.wikipedia.org/wiki/Copyleft
Henry
Kiitos arviosta.
Olen kuitenkin sitä mieltä että nimenomaan tämäntyyppiset kirjoitukset jotka ovat enemmän mielipiteitä kuin alkuperäistä tutkimusta saavat pysyä jatkossakin minun allekirjoittaminani - en usko että mainitunkaltaisen artikkelin jatkokehitys jonkun toisen toimesta olisi mielekästä.
Pilke silmäkulmassa mä kirjoitin, mutta jos minulla olisi valtaa, niin eduskuntatalonkin laittaisin maattomien kesämökiksi. ;-)
Sehän on ihan tyhjänä jopa pari kuukautta kesäisin.
Henry
"Taitava imuroija voi saada aiheettomasti maineen substanssiosaajana keräämällä uutta tietoa laittomasti muiden tietokoneilta."
Käsittääkseni internetistä rupeaa jo löytymään ihan laillisinkin keinoin aikalailla kaikki mahdollinen tieto? Miksi kukaan haluaisi tulla ja imuroida muiden koneita edistääkseen omaa tietotaitoansa?
No juuri niin. Tietääkseni erilaisten tiedejulkaisujen tarkoitus on nimenomaan jakaa tuota substanssia netin kautta edelleen. Silloin siis jaetaan spesiaalitietoa. Tiedon, joka ei ole mitenkään spesiaalia, saa vaivattomimmin imuroitua suoraan netistä kuin vaivautumalla kenenkään koneelle. Miksi nähdä turha vaiva.
Onhan noita keyloggereita, mutta mitä tekemistä niillä on jonkun "tekstieditorin" tai "tekstieditorin" ilmaisuuden kanssa?
Älkäämme käyttäkö tietokoneita. Ne ovat vaarallisia. Menevät maat ja mannut mokomien härveleiden kanssa.
Tehkää kuten minä viisaasti olen tehnyt. Älkää koskaan kytkekö laitetta mihinkään verkkoon. Älkää koskaan asentako laitteeseen uusia ohjelmia. Älkää koskaan työntäkö koneeseen lerppua, korppua eikä mitään muutakaan.
Olen näitä ohjeita noudattaen pitänyt yhden koneistani salamannopeana ja kaikilta hakkereilta suojassa. Kukaan ei tiedä edes laitteen sijaintipaikkaa.
Tämä on tietoturvaa.
Ainoa sataprosenttisen varma tietoturvaratkaisu on valaa tieto- ja sähköverkosta irrotettu langatonta tiedonsiirtolaitteistoa sisältämätön tietokone teräsbetonikuutioon faradayn häkin sisälle lukittuun huoneeseen jota valvovat aseistetut vartijat. Ja sekään ei loppujen lopuksi ole aivan varmaa. ;)
"Olen näitä ohjeita noudattaen pitänyt yhden koneistani salamannopeana ja kaikilta hakkereilta suojassa. Kukaan ei tiedä edes laitteen sijaintipaikkaa."
Harras toive on, että käyttäisit pelkästään tätä konettasi US-blogiesi kirjoittamiseen.
Niin teen aina. Siksi kukaan ei tiedä oikeata henkilöllisyyttäni. Siikala vain kirjoittaa omalta koneeltaan paperitulosteeni nettiin. Oikea nimeni liittyy saunomisen sydämeen. Asun Helsingissä ja ulkomailla. Etunimeni on Rudolf0
Näppäimistö on vaarallinen, 55 minuutin tai n. tunnin välein on syytä suorittaaa muutaman minuutin yläkehon verryttely. Tai sitten olen dinosaurus.
Kovin on mystinen ja leväällään tämä kirjoitus. Kirjoittaja ei edes nimeä vaaralliseksi havaitsemaansa sovellusta, jotta sen mahdollisia puutteita pääsisi analysoimaan. Epäselväksi jää myös, mitä kirjoittaja tarkoittaa editorilla. Onko sillä sama merkitys hänelle kuin alalla työskenteleville.
On kyllä suorastaan kuraa lähteä yleistämään ilmaisohjelmia tähän soppaan. Sinne menee avoin lähdekoodi sitten saman pesuveden mukana. Mielestäni kirjoittajan kannattaisi perehtyä paremmin asiaan ja "tietää" vasta sitten.
Jos tämä on tiedon taso sairaalaohjelmistojen ostopäätösten tekijöillä, niin en ihmettele enää mitään ...
Meeri: IT-alan ammattilaisena voin sanoa, että ilmaisuudella ei ole mitään tekemistä tuon kanssa paitsi sikäli, että jos ilmaisella tarkoitat _vapaata_, niin vapaissa ohjelmissa moinen ominaisuus huomattaisiin nopeasti, koska alkuperäinen ohjelmakoodi on kaikkien nähtävissä. Tuollaista ominaisuutta en tosin ole huomannut koskaan missään vapaissa tai kaupallisissa editoreissa.
Ja Notepad++ on eri ohjelma kuin Notepad.
Onko Microsoft Word Starter tuollainen ilmaisohjelma? Se tuli ilmaiseksi koneen mukana, ja siinä on alusta alkaen ollut kaikenlaisia outoja ominaisuuksia. Ei totisesti houkuttele ostamaan maksullista versiota,
En nyt ihan ymmärtänyt tämän artikkelin pointtia. Jos tarkoituksesi oli varoittaa käyttäjiä vakoiluohjelmia sisältävistä (teksti?)editoreista, niin editorien nimiä kehiin, kiitos. Ei siitä ole juurikaan mitään hyötyä, että huolestuneet käyttäjät kyselevät kommenttiketjussa, että tarkoititko tätä tai tätä editoria, ja sinä sitten vastailet editori kerrallaan, että se ja se on OK.
Tarinan opetus, älä kirjoita blogia aiheesta josta et tiedä mitään. Älä varsinkaan silloin kuin suuri osa alan "asiantuntijoista" on finninaamaisia ja ylimielisiä nörttipoikia. Tekniikka on sellainen aihealue että siitä on vaikea kirjoittaa mutu tuntumalla, koska sen tuntemus joko on hallussa tai ei.
500 facebook tykkäystä ;)
Jos et tunne tekniikkaa ja tietokoneen toimintaa, tyydy tunnettuihin ja hyvämaineisiin vaihtoehtoihin, esim OpenOffice. Vähän niin kuin: osta käytetty auto merkkiliikkeestä, ellet tunne autojen tekniikkaa ;-)
Tervetuloa tämän päivän internet-meemiksi joka tapauksessa. Vielä on vähän matkaa Kaisa Rastimon sfääreihin, mutta suunta on hyvä.
Tietotekniikka on nykyajan magiikkaa. Ja parhaimmillaan se onkin sitä kovin lähellä, oli suorastaan taikuutta saada ujutetuksi Iranin sentrifuugien ohjausjärjestelmään virus, varsinkin kun tietysti järjestelmä on täysin irti internetistä. USB-tikun sisällä se sitten livahti. Stuxnet siis.
Ei ole ihme, että muut kuin nörtit saavat hiukan vääriä käsityksiä.
Mutta näinhän kaikkien tieto lisääntyy, ja se kai on tärkeintä.
Voin oikein lämpimästi suositella tavalliselle käyttäjälle ilmaisia käyttöjärjestelmiä ja ilmaisia editoreja.
Edelleenkään et ole ilmoittanut, mistä ohjelmasta oli kyse, jossa kyseinen varsin erikoinen toiminto olisi. Vaikutelmaksi jää, että ei tainnut blogitekstin substanssina olla muuta kuin skitsoilu.
Ehdotus työtavaksi jatkossa: Kirjoitat haluamasi tekstin jossakin tekstinkäsittelyohjelmassa, tallennat sen ja kopioit sen vasta julkaisuvalmiina sinne "nettisivulle". Tulee ainakin tallennettua se työ eikä jatkossa tarvitse tuprauttaa näin hullunkurisia kirjoituksia ilmoille.
Hoijaata ... tarkoitatko, että tämä kirjoittamasi juttu pääsi ennenaikojaan nettiin ja se on sinulla vielä työnalla, kun me jo sen yritämme omia ja sitä kommentoimme?
Tiedoksi:
Meeri Koivunen oli eduskuntaehdokkaana Keskustan listoilla.
Ei siis mikään trolli.
Joku päivä hän voi istua opetusministerinä.
Ajatelkaa sitä.
Ajatelkaa tarkkaan. Ja pitkään.
Hänellä oli blogi jonka nimenä oli:
"Meeri eduskuntaan - YTM Meeri Koivunen - yhteiskuntaviestinnän osaaja"
Henry
Aika hankalaa, kun en osaa juuri muuta, kuin nettipankkia käyttää ja sitten tätä kirjoittamista tänne palstoille. Ja meitä on monta, jotka emme näistä systeemeistä mitään ymmärrä.
Olemme siis ihan vapaata riistaa kelle vaan?
Ensin vastaus kysymykseesi:
Kyllä, jos Sinäkin olet ehdolle eduskuntaan sloganilla "Yhteiskuntaviestinnän osaaja" ja olet yhteiskuntatieteiden maisteri ja kirjoitat tietotekniikasta jotain aivan hasssua.
Ja kaiken tämän teet, vaikka Sinulla on toimittajan ja tiedottajan kokemus siitä, ettei kannata kirjoittaa ja tiedottaa asioista joita ei tunne.
Viittaan kirjoittajan profiiliin.
_________________________________
Mitä tulee tuohon osaamiseen, ongelmana on se, että Opetushallitus ei suostu teettämään mitään, tai niinkuin he asian määrittelivät "olla mukana missään, jossa tietoa annetaan ilmaiseksi".
Eli jos 4 - 5 ihmistä, jotka asioita hallitsee, saisi pienen apurahan siitä, että tekisivät kansalaisille sivuston, jossa on selkeät oppitunnit kansalaisille... Tai oikeammin, kaikki löytyy jo netistä, mutta asioita pitäisi yhdenmukaistaa ja varsinainen ongelma on se, ettei tiedetä missä järjestyksessä opiskelu pitäisi aloittaa.
Joka tapauksessa maallemme on hyväksi, että kaikenlainen tietsikkaosaaminen olisi mahdollisimman korkealla tasolla.
Ja tämä hoituisi säästäen valtion rahoja, koska itseopiskelija ei mitään maksa plus että näillä "kursseilla" olisi mahdollisimman motivoituneita opiskelijoita.
Teen parhaillaan maahanmuuttajille ilmaista suomenkielen opetusohjelmaa, jossa klikkaamalla kuvaa, maahanmuuttaja kuulee kuvatekstin lausuttuna.
Tämä oli juuri se, mikä ei Opetushallitusta kiinnostanut, "koska se ei ole kaupallinen".
Lisätietoja: Henry.Finland2gmail.com
Henry Björklid
"Olemme siis ihan vapaata riistaa kelle vaan?"
Näinkin voi sanoa, emme valitettavasti elä ideaalisessa maailmassa.
Pahimmassa tapauksessa kokematonta ja tietämätön käyttäjää voi verrata kännikalaan joka vaeltaa huonomaineisella alueella keskellä yötä, taskut pursuten rahaa. Ennemmin tai myöhemmin jotain epämiellyttävää tapahtuu.
Mutta tässä tapauksessa ongelma ei loppujen lopuksi ole paha, kuka tahansa voi parantaa tietotasoaan asioihin perehtymällä. Itseoppinut itsekin olen, mutta myönnettävä on että tietokoneiden kanssa on tullut oltua tekemisissä jo pikkupoikana 1980-luvulla ja oman masiinan sain 1991. Siitä lähtien on kokemusta kertynyt.

Kommentoi 70 kommenttia