Maisterin vakavampi blogi "Turhat rönsyt pois ja tavoitteita kohti"

Taloutta kengänkoron mitalla

Naisten hameenhelman pituudesta ja kenkien koroista on ennustettu maailman talouden tilaa. Hyvät ajat: minihameet ja huikeat korot. Huonot ajat: pitkät hameet ja matalat kengänkorot. Eilisissä linnan juhlissa ei minihametta saanut käyttää, joten hameen pituuden sijaan tarkkailin kenkien korkoja. Häkellyttäviä korkoja ei näkynyt. Jos jälkikäteen voin esittää toivomuksen, toivon, että Angry Birdsin luojan vaimo olisi vetäissyt kunnon korkkarit jalkaan, vaikka sitten olisi ollut miestään päätään pitempi. Rouvan rintamuksessa oli kuva Angry Birdsistä. Korkkarit olisivat kertoneet maailmalle, että hyvin menee.  Marimekon ex-omistajarouva Paakkanen sen tietää, eikä luovu korkkareistaan eläkkeelle jäätyäänkään.

Me tavalliset kansalaiset esiinnymme juhlissa joskus liian pienissä ja joskus liian suurissa vaatteissa. Oli lohduttavaa huomata, että kansakunnan kaapin päällä olevilta onnistuu se myös. Eräs illan kaunotar oli laittanut ylleen mekon, jossa oli liian suuri yläosa. Joskus aiemmin olemme nähneet hänet mekossa, jossa oli liian pieni yläosa. Luultavasti rouvalla on ollut aina ihan liian vähän aikaa kaupassa käymiseen ja hän on napannut tangolta ensimmäisen silmää miellyttävän. Miehillä on paljon helpompaa, kun heiltä ei odoteta uutta pukua joka itsenäisyyspäivän juhlaan.

Korkoindeksin suunta ei siis oikein selvinnyt rouvien maata laahaavien pukujen alta. Ahtisaaren Marko-pojan brändirouva liiteli saliin niin leveässä pönttöhameessa, ettei sieltä edes kengänkärkiä näkynyt. Täytyy tyytyä toteamaan, että maailmatalouden tila on yhtä epäselvä kuin talouskomissaari Olli Rehnin vaimon juhlapuvun helman alle piiloon jäänyt koron korkeus. Mutta ehkä perjantaina tiedämme jo enemmän?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.