Maisterin vakavampi blogi "Turhat rönsyt pois ja tavoitteita kohti"

seurakuntavaalit

Voihan nenäpäivä sentään - kun ilmaisjakelu ei mene perille!

Seurakuntavaalien äänestysinto koko maassa taisi olla alle 20 prosenttia äänioikeutetuista. Maaseudulla tapahtunut äänestysinto nosti seurakuntavaalien kokonaisäänestysmäärää tuohon em. lukuun. Maaseudulla äänestetään yleensä seurakuntavaaleissa innokkaammin kuin kaupungeissa.

Ensimmäinen kerta

Vähän niin kuin kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus ovat kirkkovaltuusto ja kirkkoneuvosto. Nyt on mahdollisuus lähteä seurakuntavaaleihin ehdokkaaksi. Syyskuun 15. päivänä on viimeinen ilmoittautumispäivä äänestyslistoille, joita voi kysellä omasta seurakunnastaan. Seurakuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Nuoria ehdokkaita kaivataan listoille. Ensimmäinen kerta. seurakuntavaalit.fi sivuilta löytyy lisätietoa. Aika moni kunnanvaltuutettu on aloittanut uransa seurakunnan valtuutettuna.

Julkaise syötteitä